Yhteystiedot
ma-pe 11-18
la 11-17
***
Meillä käyp Edenred -lounasseteli, -kortti ja -mobiilimaksu.
Laarilta saa myös lahjakortteja, jotka käyvät sekä kahvilan, että putiikin tuotteisiin.
Tarina
Alussa oli Kouvola-kahvi. Aloitimme myymällä kahvia Kouvolan kesätapahtumissa ja hyvän vastaanoton jälkeen perustimme pienen perheyrityksemme syyskuussa 2015.
2021 syksyllä aloitimme myös paahtimotoiminnan.
Papulaarin missio on tuoda esille laadukkaita pienpaahtimokahveja ja niiden oikeita valmistustapoja. Arvostamme laatua, paikallisuutta ja yksilöllisyyttä kaikessa toiminnassamme.
Asiakkaitamme ovat kaikenlaiset nautiskelijat.
Papulaari on kahvila, kahviputiikki, teehuone, yllätyksellinen herkkupuoti sekä nyt myös paahtimo Kouvolan keskustassa. Suosimme kotimaista ja etenkin paikallista -laatua unohtamatta.
Kahvila
Kahvihetki.
Putiikista kotimaisten pienpaahtimoiden kahveja, Kouvola-kahvia, Nirvana -teetä, sekä kahvin- ja teenvalmistusvälineitä.
Putiikin lisäksi tiloissamme on kahvila, jossa juomat valmistetaan lähipaahtimoiden kahveista. Valmistamme sekä espressopohjaisia kahveja, että manuaalisella uutolla erilaisia laadukkaita kahvijuomia.
Teepuolella tarjoamme yhteistyökumppanimme, kouvolalaisen Nirvana Tea:n teelaatuja ja haudukkeita.
Muina juomina kaakao, teelatet, sekä luomumehuja ja -limonadeja.
Kaikki juomat saa myös kaura- tai soijajuomaan valmistettuna.
Herkkuhetki.
Putiikista paikallisten tuottajien makeisia, sekä vaihtuva valikoima lähituotettuja ja kotimaisia herkkuja.
Kahvin kaveriksi voit valita herkkuvitriinistämme konvehteja, leivonnaisia tai piirakoita. Lähes kaikki leivoksemme valmistetaan Papulaarin omassa keittiössä Kouvolan kauppahallissa. Pyrimme pitämään aina tarjolla myös gluteenittomia, sekä vegaanisia leivonnaisia. Lihatuotteita tai liivatetta emme käytä.
Kaikkia tuotteita myymme myös mukaan.
Tarjoilusta ylijääneet herkut myymme edullisesti ResQ-sovelluksen kautta.
Kakkupaja
Papulaarin tuotteet valmistetaan Kauppahallin Kakkupajalla. Kakkutilaukset hoituvat nykyään suoraan Kauppahallin Kakkupajan kautta, osoitteesta kauppahallinkakkupaja@gmail.com. He huomioivat toiveesta erikoisruokavaliot, kuten laktoositon, gluteeniton ja vegaaninen.
Lounas
Paikan päällä tai mukaan!
Tarjolla kulho vapaavalintaisilla täytteillä ja viikoittain vaihtuva kevyt keitto, sekä talon siemennäkkäriä hummuksella.
Lounas on tarjolla ma-pe.
Lounaseen kuuluu myös Kouvola-kahvi tai haudutettu Nirvana-tee.
(G+Veg).
Verkkokauppa